Jokerit IV kausi pakettiin kahdella voitolla

09.04.2019

Jokerit IV päätti kautensa lauantaina 6.4.2019 kahteen voittoon. Zoom kaatui aamupäivän ottelussa vakuuttavasti 9-3, ja iltapäivän toisessa ottelussa IT voitto irtosi mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen 7-6. IT-matsista jäi jonkin verran jossiteltavaa, sillä tuomarien tulkinnanvaraiset vihellykset ja muutamat maalineduskahakat päätyivät lopulta aina siihen, että pallo oli jotenkin löytänyt tiensä Jokeriverkkoon. Lopulta Jokereille kuitenkin voitto, joka oli kuitenkin ottelun päämäärä.

Jokerit uusiutuivat tälle kaudelle paljon, sillä oikeastaan koko rosteri oli tälle kaudelle uusittu. Joukkueen ensimmäinen yhteinen syyskausi meni totutteluun, ja saldoksi tuolta ajanjaksolta kertyikin 3 voittoa ja 5 tappiota. Kevätkaudella kuitenkin peli alkoi sujumaan ja pelaajat löytämään toisiaan hyvistä paikoista. Kevään viimeisten 8 ottelun saldo olikin 4 voittoa, tasapeli, ja 3 tappiota. Kevään tappiot ovat harmittavia, sillä Jokerit joutuivat pelaamaan kevään 2 turnausta vajaalla, alle kahden kentän, miehistöllä.

Kauden onnistujiin voidaan nostaa kesken kauden mukaan toisesta Jokerinipusta nostettu Jesse Myller. Myltsi teki pelaamassaan 10 ottelussa vakuuttavat tehot 16 + 11 = 27. Muihin onnistujiin voidaan nostaa perusvarman kauden pelannut kapteeni Beda Kolkka (8+8), sekä kauden tulokkaat Henri Hytönen (13+2) ja Olli Elg (5+10). Joukkueen 'seniori' Marko Ojajärvi pelasi myös kauden vakuuttavasti ja näytti mitä kokemus merkitsee tiukoissa peleissä. Saldoksi parin ottelun voittomaalit sekä kauden tehot 9+6.

Jokereiden kausi on siis nyt saatu päätökseen, mutta fiilikset ovat sarjataulukon sijoituksesta huolimatta hyvät. Joukkue sijoittui lopulta sarjassaan sijalle 6, tehden kuitenkin lohkossaan neljänneksi eniten maaleja (83kpl). Ensi kauden agendaan nostetaankin puolustuspeli. Entistä tiukempaa maalineduspelaamista ja joukkueen nostoa ensikaudelle V-div. 3 kärkijoukkueen joukkoon. Kolmen kärki on täysin saavutettavissa, sillä tulevan kauden runko perustuu pitkälti tämän kauden pelaajiin, joten vastaavanlaista totuttelu- ja pelailujaksoa ei ensi syksynä ole luvassa. Jokerit pääseekin haastamaan kärkijoukkueita heti ensimmäisestä turnauksesta lähtien.

sarjataulukko1819.JPG

14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
26.08.2022Jokerit Teamin runko lähes valmis, mukaan mahtuu vielä!
12.08.2022Jokerit Team löytyy nyt myös Instagramista
10.06.2022Jokerit Teamin Leijonat & Lampaat kaudella 2021-2022
08.06.2022Jokerit Team ottaa paikan vastaan III-divisioonasta
15.05.2022Jokerit Team nousee neloseen!
10.05.2022Jokerit Team lohkonsa toinen - katse suunnattu karsintapeliin
08.03.2022Jokerit Team, kausi taittunut kevään peleihin
10.10.2021Jokerit Team, kausiennakko 2021-2022
11.11.2020Jokerit Team vahva kauden aloitusturnauksissa

Siirry arkistoon »