Jokerit Team vahva kauden aloitusturnauksissa

11.11.2020

Uudistunut Jokerit Team on aloittanut kauden pelaamalla kolme turnausta menneen kuukauden aikana. Onkin aika tarkastella miten kauden ensimmäinen kolmannes on miehiltä sujunut.

Alkuun todettakoon, ettei kausiennakon laatija olisi voinut olla enempää väärässä kauden aloituksen suhteen. Joukkueiden valta-asetelmat ovat vaihdelleet ennakko-oletuksiin nähden, mutta on siellä myös oikeita poimintojakin tehty.

Iloisena yllätyksenä yksi näistä joukkueista on ollut Jokerit. Kausiennakon aikaan arvelimme uudistuneen joukkueen pelaavan vaihtelevasti alkukauden, sillä yhteisiä treenejä ei montaa ehtinyt kertyä ennen kauden virallista aloitusta. Alkuperäinen ajatus oli ketjukoostumusten testaus alkukauden aikana, mutta iloksemme huomasimme että homma lähti toimimaan jo ensimmäisestä ottelusta lähtien, niinkuin se kuuluisa junan vessa.

Jokerit on pelannut alkukauden alkutilanteeseen nähden erinomaisesti. Kuudesta ottelusta on otettu tyylikkäästi viisi voittoa ja kauden avauskin saatiin taisteltua viime minuuttien maalilla vielä tasapeliksi. Jokerit on siis aloittanut kauden tappioitta ja pitääkin lohkonsa kärkisijaa ansaitusti 1p erolla EräViikinkeihin, ja 2p päässä olevaa SB Kurkkumopoa. Jokerit on kyseiset joukkueet kohdannut jo kertaalleen, joista Jokerit otti maalinerolla voiton ErVistä, ja Kurkkumopon kanssa pelasimme 4-4 tasapelin.

Jokereiden seuraava turnaus on edessä Itsenäisyyspäivänä Sipoossa, jonka jälkeen on edessä noin kuukauden pituinen joulutauko ennen neljää tammikuussa pelattavaa matsia (2 turnausta).

Mietitäänpä syitä, miksi joukkue on ennakkoasetelmiin nähden pärjännyt kausiennakon laatijan ajatuksia paremmin. Yksi selvä syy löytyy päivittäisestä tekemisestä. Mikäli tilannetta vertaa esimerkiksi viime kauteen, niin tällä seasonilla on selkeästi näkynyt nälkäisempi, taistelevampi ja sitoutuneempi porukka. Jengi kentällä haluaa oikeasti voittaa ja vastustan vetoja blokataan... otetaan oikeasti niitä mustelmia, eikä jäädä metrin päähän odottelemaan vastustajan laukaisua. Treeneissä myös käydään. Jos viime kaudella oli arkipäivää se, että saadaan 8 kaveria kentälle pelaamaan 3vs3 pelejä, niin nyt meillä on käytännössä joka treeneissä ollut mahdollista nostaa sykkeet 3vs3 tai 4vs4 pelissä ja loppuun ottaa vielä täydellä porukalla 5vs5 pelit. Tästä on selkeästi ollut apua virallisissa matseissa, ettei pelituntuma häviä kauden aikana jos turnauksien välillä kuluu pidempi tovi.

Vaikka salibandy joukkuepeli onkin, niin kyllähän meillä muutamat yksilöt ovat osakkeitaan niin sanotusti nostaneet. Uudet tulokkaat Siren, Mäkelä E, Mäkelä P, Jämsä, Ahonen ja Himberg ovat tuoneet rosteriin laajuutta. Palloa uskalletaan pitää, ja pakisto ei paljon taka-askelia ota. Vanhoista naamoista uskaltaa myös nimeltä mainita kapteenimme, joka on taas viime kauden jälkeen löytänyt peli-iloa takaisin. Mainitsemisen arvoisena on myös Jimin pelaaminen, Henkan itsevarmuus pallollisena, Teemun kahden suunnan pelaaminen sekä pakiston tukipilarit, parivaljakko Pennanen-Linden. Välillä pallo pomppii, mutta onhan se todettava, että ko. kaksikko on ollut sarjassa erittäin vahva tällä kaudella.

Tällä fiiliksellä on erittäin mukava jatkaa kautta eteenpäin kohti Itsenäisyyspäivän turnausta. Kolmannes on otteluista siis takana, ja 12 peliä edessä. Kausiennakossa aikanaan arvioimme, että Jokerit eivät välttämättä nelosdivarin noususta vielä tälle kaudelle kamppaile, sillä alkukaudesta on oletettavasti tulossa haastellinen ketjujen hakemisen johdosta. Onneksemme uskallamme kuitenkin nyt jo puhua, että tuo oli turha pelko. Nyt kun pelaamme vain samalla tyylillä, sitoutuneesti, loppukauden niin nousukarsinnat voivat hyvinkin olla realistiset. Lohkon voittajan on myös mahdollisuus päästä suoralla nousulla neloseen, joka luonnollisestikin on tämän jengin ykköstavoite!

14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
26.08.2022Jokerit Teamin runko lähes valmis, mukaan mahtuu vielä!
12.08.2022Jokerit Team löytyy nyt myös Instagramista
10.06.2022Jokerit Teamin Leijonat & Lampaat kaudella 2021-2022
08.06.2022Jokerit Team ottaa paikan vastaan III-divisioonasta
15.05.2022Jokerit Team nousee neloseen!
10.05.2022Jokerit Team lohkonsa toinen - katse suunnattu karsintapeliin
08.03.2022Jokerit Team, kausi taittunut kevään peleihin
10.10.2021Jokerit Team, kausiennakko 2021-2022
11.11.2020Jokerit Team vahva kauden aloitusturnauksissa

Siirry arkistoon »