Jokerit SB hakee valmennuspäällikköä

08.03.2019

Jokerit SB on voimakkaasti kehittyvä ja laadukkaaseen seuratoimintaan pyrkivä salibandyn erikoisseura. Seura on perustettu alkuvuodesta vuonna 2013, joten kuluva toimintakausi on seuran viides. Seuralla on yli 300 lisenssipelaajaa ja noin 350 aktiivijäsentä, joten se on tällä hetkellä Helsingin kolmanneksi suurin salibandyseura jäsenmäärältään mitattuna. Joukkueita SSBL:n sarjoissa kaudella 2017-2018 pelasi yhteensä kaksikymmentä.

Jokerit SB hakee monipuolista salibandyosaajaa puolipäiväiseen valmennuspäällikön tehtävään keväästä 2019 alkaen. Ensisijaisesti seura hakee valmennuspäällikköä vastaamaan Jokerit SB:n joukkueiden kehityksestä, valmentajakoulutuksesta, yleisistä joukkueiden tukitoimista sekä strategia 2022 -toteutuksesta.

Tehtävä voidaan räätälöidä hakijan mukaan, mutta tehtäviin kuuluu osaltaan myös aikuis- tai juniorijoukkueiden valmentaminen. Työtehtävä on aluksi määräaikainen kevääseen 2020 saakka, mutta se voidaan vakinaistaa sen jälkeen. Tehtävä alkaa yhteisesti sovittuna ajankohtana, kuitenkin viimeistään elokuussa 2019. Paikka täytetään, kun sopiva henkilö löydetään.

Seura hakee hyvin ihmisten kanssa toimeentulevaa henkilöä, joka omaa hyvät suulliset sekä kirjalliset esitystaidot. Onnistuminen tehtävässä edellyttää vahvaa kokemusta kilpavalmennuksesta ja seuratoiminnasta yleisesti. Henkilöltä edellytetään lisäksi hyvää johtamis- ja organisointikykyä sekä yhteistyökykyä eri taustahenkilöiden kanssa.

Mikäli haluat olla kehittämässä Jokerit SB:n toimintaa ja tulevaisuuden johtavaa salibandyn erikoisseuraa, lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen ja korvaustoivomuksineen perjantaihin 29.3.2019 klo 16.00 mennessä sähköpostilla seuran toiminnanjohtajalle joni.toivola@jokeritsb.fi.

Lisätietoja saa seuran toiminnanjohtaja Joni Toivolalta sähköpostilla joni.toivola@jokeritsb.fi tai soittamalla 050-547 2578.

Katso lisää seuran toiminnasta internet-sivuiltamme osoitteesta: www.jokeritsb.fi.

13.05.2019Jokerit Team odottaa jo ensi kautta - "Vahvasti muttei vakavasti"
09.05.2019Uusia pelaajasopimuksia edustukselle
06.05.2019Nelosjengin kauden leijonat ja lampaat
03.05.2019Edustuksen rakentaminen jatkuu - hae mukaan joukkueeseen
30.04.2019Atte Lehtinen palaa Jokereihin - "Tämän pitikin mennä näin"
27.04.2019Seura hakee uusia valmentajia
24.04.2019Jokereille kovia vahvistuksia Divarista - Jesse Tolvanen ja Jimmy Sved edustukseen
24.04.2019Iiro Parviainen Jokereiden päävalmentajaksi
20.04.2019Opiskelupaikka pääkaupunkiseudulta? Hae mukaan joukkueisiin
17.04.2019A-tyttöjen avoimet treenit jatkuvat ensi viikolla

Siirry arkistoon »