A-tytöt valmiina tulevaan kauteen

22.06.2017

Jokerit SB:n A-tytöt lähtee tulevaan kauteen uudella joukkueella, joka on perustettu tulevalle kaudelle kuluneen kevään aikana. Joukkue tulee pelaamaan tyttöjen 1-divisioonan lisäksi myös naisten kolmosjoukkueena nelosdivaria. A-tytöt tekee tiivistä yhteistyötä naisten edustusjoukkueen ja Team-joukkueen kanssa muun muassa harjoittelun sekä pelaajakehityksen kautta.

Seuran netti-toimitus kävi haastattelemassa Jokereiden toiminnanjohtaja Joni Toivolaa uuden joukkueen tiimoilta:

- Olemme kyllä erittäin fiiliksissä tästä mahdollisuudesta päästä kehittämään näitä tyttöjä salibandyn parissa. Emme olisi uskoneet viime kauden aikana, että saisimme näin kovan ja motivoituneen ryhmän jalkeille. Uskomme, että tämän joukkueen kanssa on paljon mukavia asioita tapahtumassa, kertoo Joni Toivola.

- Tulevan kauden tavoitteet ovat selkeästi pelaajien kehittämisessä. Pyrimme siihen, että pelaajat tuntevat omakseen ne pelitavalliset linjat mitä olemme tähän mennessä ja tulemme jatkossakin ajamaan eteenpäin nais- ja tyttöjoukkueissamme.


Jokerit SB:n A-tytöt valmiina kauteen 2017-2018. Kuva: Iiro Karesniemi

- Tässä ryhmässä on varmasti todella monta sellaista pelaajaa, jotka tulevat pelaamaan yhden tai kahden kauden sisällä vähintäänkin naisten 1-divisioonaa naisten edustusjoukkueessamme mikäli nousu saavutetaan. Ikärakenne on A-tytöissä sellainen, että kovemmat kilpailulliset tavoitteet tyttöjen sarjoissa asetetaan vasta kaudelle 2018-2019.

- Harjoittelemme kolme kertaa viikossa Campossa. Naisten joukkueiden kanssa harjoittelemme osan viikkoa, joten treeneissä on varmasti hyvä meininki.

- Kahden sarjan takia haemme vielä muutamaa pelaajaa mukaan joukkueeseen ja varsinkin yksi maalivahti olisi tervetullut. Pyöritämme joukkueen valmennusta usean henkilön voimin, joten pelaajat ovat varmasti hyvissä käsissä.

- Tästä se lähtee. Heinäkuussa on luvassa omatoimijakso, jonka jälkeen sitten sorvin ääreen elokuun alussa, päättää Toivola.

Jokerit SB A-tytöt kaudella 2017-2018

(sopimustilanne 22.6.2017)

Maalivahdit

#30 Oona Rantala -01 (Jokerit edustus)

Puolustajat

#6 Sofia Rantala -98 (Jokerit Team)
#15 Elina Välkesalmi -99 (ÅIF)
#16 Elina Rotola-Pukkila -00 (ÅIF)
#20 Freja Pulkkinen -98 (ÅIF)
#25 Emilia Tuominen -00 (Light Iron)
#37 Ida Simonen -00 (EräViikingit)
#98 Kia Toivonen -99 (Jokerit Team)

Hyökkääjät

#3 Essi Linnavuori -99 (ÅIF)
#10 Teija Laine -00 (EräViikingit)
#11 Miisa Auvinen -01 (EräViikingit)
#13 Sandra Nousiainen -99 (ÅIF)
#17 Saara Hartikainen -00 (EräViikingit)
#19 Nea Groundstroem -00 (EräViikingit)
#23 Roosa Gröhn -01 (EräViikingit)
#29 Josefiina Kettunen -99 (ÅIF)
#33 Anni Koskelainen -00 (ÅIF)
#65 Emma Hartikainen -99 (EräViikingit)
#66 Suvi Kari -00 (EräViikingit)
#96 Anni Eskel -00 (ÅIF)

Valmennus

Joni Toivola
Maria Huovinen
Mikael Toivonen
Minja Ylärakkola

Huolto

Kirsi Silen-Toivonen

Haluatko mukaan Jokerit SB:n A-tyttöihin?

Haluatko mukaan Jokerit SB:n A-tyttöjen joukkueeseen? Oletko valmis sitoutumaan joukkueen asettamiin tavoitteisiin? Joukkueeseen etsitään uusia pelaajia kevään ja kesän 2017 aikana - mikäli haluat tulla mukaan joukkueen toimintaan täytä hakemus tästä linkistä.

Teksti: Jokerit SB
Kuva: Iiro Karesniemi

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »