Jokereiden valmennus julki - Toivola luottavaisena kohti F-liigaa

11.05.2022

Jokereiden naisten edustuksen kulunut kausi päättyi nousujuhliin ja ansaittuun paikkaan ensi kauden F-liigassa. Maaliskuun lopussa päättyneen kauden jälkeen joukkue piti muutaman viikon tauon, minkä jälkeen valmistautuminen tulevaan kauteen aloitettiin. Taustojen ja pelaajiston rakentamisen lisäksi seuran hallitus on linjannut strategiaa ja tavoitteita oman toimintansa kehittämiseksi, mikä edesauttaa F-liigajoukkueen tukemista.

Jokereiden F-liiganaisten päävalmentajana toimii kaudella 2022-2023 Joni Toivola, joka muodostaa yhdessä Mikael Toivosen ja Atte Lehtisen kanssa kokeneen valmennustiimin. Valmennusryhmä toimi samalla kokoonpanolla F-liigakarsinnoissa.

valmennus_penkilla.jpg
Jokereiden F-liiganaiset jatkaa saman valmennustiimin kanssa myös ensi kaudella. Kuva: Juhani Järvenpää

- Kauden jälkeen oli pari viikkoa aikaa vetää happea, minkä jälkeen käärittiin jo hihat tulevaa kautta silmällä pitäen. Kävimme keskustelut viime kauden runkopelaajien kanssa ja se sai meidät kaikki vakuuttuneiksi, että tästä on hyvä jatkaa mihin karsinnoissa jäimme. Luottavaisena tässä jatketaan matkaa kohti uutta sarjatasoa.

- Meillä on vahva porukka joukkueen valmennuksessa ja olemme saaneet joukkueen taustoille paljon osaavaa porukkaa. Ei voi muuta kuin olla todella tyytyväinen ja kiitollinen, että saamme toimia niin huikean porukan kanssa. Taustatiimi luo mahdollisuudet pelaajille ja sitä kautta onnistumisen edellytykset laadukkaaseen urheilemiseen.

- Mikun ja Aten kanssa ollaan toimittu pitkään kimpassa ja tämä on luontainen jatkumo tähän tarinaan. Tunnemme toisemme ja  yhteistyö on varmasti saumatonta. Odotamme jo treenipelikauden alkua innostuneena, Toivola sanoo.

Sopimustilanne on erinomainen - selkeästi vahvistuva Jokerit lähes valmis

Jokereiden tulevan kauden F-liigajoukkueessa on tällä hetkellä 18 kenttäpelaajaa ja 2 maalivahtia tehnyt sopimuksen kaudelle 2022-2023. Muutamia paikkoja on vielä auki joukkueessa:

- Meillä on hyvä tilanne sopimuksien suhteen. Muutamia asioita vielä pyöritellään, mutta käytännössä joukkue on lähes valmis tulevaan kauteen. Varmasti jätämme pari paikkaa vielä täyttämättä tässä vaiheessa.

- Viime kauden joukkueen runkopelaajat jatkavat lähes kokonaisuudessaan, josta olen erittäin mielissäni. Kauden jälkeen jotkut huhuilivat, että joudumme uudistamaan joukkuetta isolla kädellä, mutta se ei missään vaiheessa ole ollut näin. Ensi kaudella Jokerit tulee olemaan todella nälkäinen ja motivoitunut, vaikka meillä onkin kokemusta enemmän kuin missään muussa F-liigajoukkueessa.

F-liigaan_nousu_joukkue.jpg
Nousijajoukkueen pelaajarunko jatkaa F-liigassa. Kuva: Juhani Järvenpää.

- Kauden jälkeen saimme paljon yhteydenottoja uusilta pelaajilta. Olemme vetäneet avoimia treenejä noin kuukauden ja on ollut hieno huomata kuinka paljon potentiaalisia pelaajia on käynyt näytillä.

- Joukkue tulee vahvistumaan huomattavasti tulevalle kaudella ja se luo toki pohjan pärjätä peleissä.

- Julkaisemme joukkueen lähiviikkoina. Uusia pelaajia on tulossa niin F-liiga A kuin F-liiga B joukkueista. Meillä on myös uusia pelaajia junnujen SM-joukkueista. Nuorissa näemme ison potentiaalin, ja tiedän että he tulevat ottamaan uusia steppejä salibandyurillaan ensi kaudella, päättää Toivola.

Teksti: Jokerit SB
Kuvat: Juhani Järvenpää

LUE MYÖS:
Jokerit nousee F-liigaan kaudelle 2022-2023

12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu
11.05.2022Jokereiden valmennus julki - Toivola luottavaisena kohti F-liigaa
28.04.2022Tule mukaan Jokereiden F-liigajoukkueen avoimiin treeneihin
30.03.2022Jokerit nousee F-liigaan kaudelle 2022-2023
29.03.2022F-liigakarsintojen kolmas ottelu tänään: "Kaikki likoon"
27.03.2022Toinen voitto murskalukemin Jokereille
26.03.2022Avausvoitto Jokereille vahvalla esityksellä
25.03.2022Jokerit haastamaan Steelersiä - "Ei pätkääkään paineita"

Siirry arkistoon »