Teemu Kalinainen ja Junnu Karesola luotsaavat Jokereiden B-poikien edustusta

01.04.2013

Seuran B-poikien edustusjoukkueen valmennuskaksikkona aloittavat Teemu Kalinainen ja Junnu Karesola. Kalinainen valmensi kuluneella kaudella Tapanilan Erän miesten liigajoukkuetta ja Karesola on valmentanut pitkään mm. SSV:ssä. B-poikien joukkue tulee aloittamaan kautensa SM-karsinnoilla tavoitteenaan edetä suoraan SM-sarjaan.

Jokerit Salibandyn B-poikien edustusjoukkueen ja Team-joukkueen tryout-tilaisuudet järjestetään maanantaina 15.4. kello 17.30 ja keskiviikkona 17.4. kello 19.00 alkaen. Pelaajia on ilmoittautunut mukaan varsin runsaasti, joten tilaisuuksia tulaan järjestämään lisää huhtikuun aikana.

- Rakennamme seuran tulevaisuutta, joten 96-97 ikäluokat ovat avainasemassa muutaman vuoden aikajänteellä. Kaikki lähtevät samalta viivalta, en tunne ennestään yhtään pelaajaa, joten joukkueeseen voi mahtua mukaan pelaajia aivan mistä vain joukkueista tai seuroista.

- Haluamme mukaan sellaisia urheilijoita, joille maistuu oman itsensä kehittäminen. Pelaajien tulee myös näyttää salibandynpelaajilta, ei kannata tulla tryouteihin nilkkasukissa tai surffishortseissa. Pyrimme siihen, että joukkueemme näyttävät niin otteluissa kuin harjoituksissa yhtenäisiltä, linjaa Kalinainen.

- Vaikka meillä on jo kovat ja kunnianhimoiset tavoitteet ensi kaudelle, emme ota paineita menestyksestä. Seuran isot maalit ovat vasta muutaman vuoden päästä, joten menestyminen ei ole ainoa asia B-poikien toiminnassa.

- Aloitamme B-poikien tryoutit parin viikon päästä. Junnun kanssa emme ole vielä tavanneet, mutta hän on kuulemma valmentanut MM-kisoissa Englannin maajoukkuetta, joten häneltä saan varmasti uusia ideoita omaan tietopankkiini. Mielenkiintoista, päättää Kalinainen.

Kova valmentajakaksikko B-poikiin oli lähtökohtana

Seuran valmennuspäällikkö Atte Lehtinen ja urheilujohtaja Mikael Toivonen tekivät paljon töitä saadakseen seuralle kovan valmennuskaksikon B-poikiin:

- Kalinainen ja Karesola olivat sellaisia ukkoja, jotka olivat ykkösvaihtoehdot papereissamme. Teemun kokemus liigasta ja Karesolan tietotaito tulevat näkymään koko seuran toiminnassa, kertoo Lehtinen.

- Tulijoita oli B-poikien valmennukseen, mutta ne saatiin joita itse pyydettiin. B-pojat ovat yksi lippulaivoistamme seuran ensimmäisellä kaudella. Onkohan kellään seuralla näin kovaa valmennusta B-pojissa, kun vielä taustalla häärii maalivahtivalmentajamme Aake Kettunen, sanoo Toivonen.

Mukaan tryouteille mahtuu kaikki urheilulliset 96-97 ikäiset pelaajat

B-junioreiden avoimiin harjoituksiin voi ilmoittautua suoraan seuran sivujen kautta tästä linkistä. Kaikkiin ilmoittautuneisiin tullaan olemaan yhteydessä ennen avoimien harjoituksien alkua joko sähköpostilla tai seuran sivujen kautta. B-poikien tryout-tapahtumia tullaan järjestämään useita suuren kiinnostuksen ja pelaajamäärän takia.

Mikäli tarvitset lisätietoja joukkueiden toiminnasta ole yhteydessä seuran toiminnanjohtaja Joni Toivolaan puhelimella 050 547 2578 tai sähköpostilla joni.toivola@jokeritsalibandy.fi.

23.10.2017Naiset Team kahteen voittoon Rusalla
20.11.2016Team nousi sarjakakkoseksi vahvan turnauksen myötä
26.04.2013Avoimet harjoitukset päätökseen - joukkueet toiminnassa
25.04.2013Go Fox Sports Presents: tunnelmia tryout-tapahtumista
08.04.2013Tänään se alkaa - Jokereiden tryoutit käyntiin
01.04.2013Teemu Kalinainen ja Junnu Karesola luotsaavat Jokereiden B-poikien edustusta
28.03.2013Seuran fanitus jatkuu odotettua kovempana - Facebookissa yli 800 kannattajaa
19.03.2013Jokerit Salibandyn sivut on virallisesti avattu!
11.03.2013Republic Floorball seuran väline- ja varustetoimittajana
07.03.2013Avoimet harjoitukset alkavat huhtikuussa

Siirry arkistoon »