Uusia pelaajasopimuksia edustukselle

09.05.2019

Jokerit SB:n miesten edustusjoukkue on vahvistanut ryhmäänsä ja tehnyt viisi uutta pelaajasopimusta tulevan kauden ryhmään. Joukkueeseen palaa yhden kauden M-Teamia edustanut maalivahti Tuomas Misukka, 20, joka kuului A-nuorten SM-pronssijoukkueeseen sekä miesten joukkueen harjoitusrinkiin. Viime kaudella joukkueen runkopelaajiin kuuluneet puolustaja Toni Pylkkänen, sekä hyökkääjät Mikko Kiramo, Jere Vuohijoki ja Roope Nissinen jatkavat joukkueessa.

- Tärkeitä pelaajia saatiin kiinnitetyksi. Tuomas Misukka oli meillä toissa kaudella ja osoitti jo tuolloin, että pystyy voittamaan illasta toiseen. Isokokoisena ja hyvin liikkuvana maalivahtina ottajia olisi ollut monesta Divarinipusta, mutta onneksi päästiin sopimukseen, kertoo Marko Lundsten joukkueen taustoilta.

- Mikko Kiramo siirtyi meille viime kaudella Classicista. Hänestä näkee, että on käynyt laadukkaan juniorimyllyn läpi ja omaa sitä kautta hyvät pohjat. Hän tulee olemaan varmasti meidän yksi kärkiukoistamme tulevalla kaudella, kuten myös kovaotteinen puolustuspään taistelija Toni Pylkkänen.

- Jere Vuohijoelta odotetaan todellista läpimurtoa. Viime kaudella hän pelasi hyvin, mutta nyt odotamme tason nostoa entisestään.

- Oli tärkeää, että saamme rightin ukkoja hyökkäyspäähän. Roope Nissinen on nuori ja taitava snaipperi, hänellä on hyvä tulevaisuus edessä pelaajana, kunhan vaan osaamme löytää oikeat palaset kehitykselle, Lundsten päättää.

Haluatko mukaan Jokerit SB:n edustukseen

Jokerit SB:n miesten edustusjoukkueen rakentaminen tulevan kauden 2-divisioonaan on hyvässä vauhdissa ja joukkueesta on tulossa erittäin vahva sekä motivoitunut. Joukkueeseen etsitään kokeneita pelimiehiä ja selkeitä vahvistuksia - hae rohkeasti mukaan ja tule kokeilemaan meininkiä avoimiin harjoituksiin tiistaisin kello 20.00-21.00 Campo Centeriin.

Teksti: Jokerit SB

LUE MYÖS:
Atte Lehtinen palaa Jokereihin - "Tämän pitikin mennä näin"
Jokereille kovia vahvistuksia Divarista - Jesse Tolvanen ja Jimmy Sved edustukseen
Iiro Parviainen Jokereiden päävalmentajaksi

13.05.2019Jokerit Team odottaa jo ensi kautta - "Vahvasti muttei vakavasti"
09.05.2019Uusia pelaajasopimuksia edustukselle
06.05.2019Nelosjengin kauden leijonat ja lampaat
03.05.2019Edustuksen rakentaminen jatkuu - hae mukaan joukkueeseen
30.04.2019Atte Lehtinen palaa Jokereihin - "Tämän pitikin mennä näin"
27.04.2019Seura hakee uusia valmentajia
24.04.2019Jokereille kovia vahvistuksia Divarista - Jesse Tolvanen ja Jimmy Sved edustukseen
24.04.2019Iiro Parviainen Jokereiden päävalmentajaksi
20.04.2019Opiskelupaikka pääkaupunkiseudulta? Hae mukaan joukkueisiin
17.04.2019A-tyttöjen avoimet treenit jatkuvat ensi viikolla

Siirry arkistoon »