TOP 5 parasta suomalaista jalkapalloilijaa kautta aikojen

18.06.2020

Ketkä ovat kautta aikojen parhaimpia kotimaisia jalkapalloilijoita? Tässä listaus maamme menestyksekkäimmistä pelaajista. 

Jari Litmanen

Jari Litmanen kuuluu ehdottomasti tähän listaan, sillä hänen uransa oli huikea ja hän on ollut varsinainen pioneeri monelle jalkapalloilijan urasta haaveilevalle. Litmasen lempinimi ei turhaan ole Kuningas, sillä hän on maamme kuuluisin jalkapalloilija, jonka ura oli pitkä ja menestyksekäs. Hän toimi Suomen maajoukkueen kapteenina yli vuosikymmenen eli vuosina 1996-2008. 

Varsinainen menestys uralla tuli kuitenkin ulkomaan joukkueista. Litmasen peliura alkoi Lahden Reippaan riveissä ja sen jälkeen hän on pelannut kotimaan liigassa mm. MYPA:ssa, Lahdessa sekä HJK:ssa. Ulkomailla Litmanen on edustanut mm. Liverpoolia, Ajaxia sekä Barcelonaa ja hän on päässyt voittamaan Mestareiden liigan! Miehen henkilökohtaisiin saavutuksiin kuuluvat mm. Mestareiden liigan parhaan maalintekijän titteli vuosina 1995-1996 sekä menestys Kultainen pallo -äänestyksissä. Litmasella on myös Lahdessa oma patsas ja hänestä on tehty myös oma dokumenttielokuva Kuningas Litmanen.

Teemu Pukki

Teemu Pukki on nykyhetken kirkkain suomalaistähti jalkapallossa. Hänet myös valittiin vuonna 2019 Suomen vuoden urheilijaksi. Pukin ura alkoi FC KooTeePeessä, josta hän siirtyi pelaamaan Espanjan liigaan 2008-2009 väliseksi ajaksi. Sen jälkeen hän palasi HJK:n riveihin ja oli mukana voittamassa Suomen mestaruutta sekä Suomen Cupia. Tämän jälkeen Pukki siirtyi HJK:n historian suurimmalla siirtosummalla eli 1,3 miljoonalla eurolla Saksan liigajoukkue Schalkeen. Siellä hän pääsi mukaan Mestareiden liigan ja Euroopan liigan otteluihin. 

Erinäisten vaiheiden kautta Pukki siirtyi ilmaisella siirrolla englantilaiseen Norwich Cityyn,
jossa hänestä on kuoriutunut varsinainen maalitykki. Pukki voitti Englannin kakkosliigan maalipörssin yhteensä 29 maalilla. Pukki myös valittiin kaudella 2018-2019 kakkosliigan Championshipin parhaaksi pelaajaksi ja hän pääsi sarjan tähdistökenttiin ja seuransa parhaimmaksi pelaajaksi.
Kauden 2019-2020 alussa hänet valittiin upeasti Englannin liigan elokuun kuukauden pelaajaksi.

Sami Hyypiä

Hyypiä on Litmasen ohella toinen pelaaja, joka on tullut maastamme ja päässyt nostamaan ihailtua Mestareiden liigan -voittopyttyä. Hän pelasi pitkän uransa aikana yli 100 ottelua maajoukkue Huuhkajissa. Hyypiä muistetaan erityisesti Liverpoolin ja Bayer Leverkusenin vuosistaan. Keväällä 2005 hän voitti Liverpoolin riveissä Mestareiden liigan tittelin, kun joukkue nousi 0-3 tappioasemasta voittoon. Hyypiä toimi pitkään myös kotimaamme maajoukkueen johtohahmona ja oli yksi puolustuksen kulmakivistä. 

Hyypiä ilmoitti vuonna 2011 päättävänsä pelaajauransa ja siirtyvänsä valmennustehtävien puolelle. Hän on tämän jälkeen toiminut lukuisissa eri seuroissa valmentajana. Hänellä on
myös oma Sami Hyypiä Akatemia ja hän harrastaa paljon hyväntekeväisyyttä. Litmanen ja Hyypiä kuuluvat molemmat ns. maajoukkueen kultaiseen sukupolveen, joka nosti Suomen mainetta jalkapallopiireissä ja kohotti jalkapallofanien toiveita Suomen pääsystä arvokisoihin. Jos sinua kiinnostaa pelaaminen myös, mutta pelaisit mieluummin kolikkopelejä, kannattaa vierailla tällä nettikasinolla,
katso lisää.

Antti Niemi

Moni varmasti muistaa maalivahti Antti Niemen ja hänen ihmepelastuksensa. Kun Niemi siirtyi Kööpenhaminaan, hän kohosi kansainvälisen tason maalivahdiksi. Tämän jälkeen hän siirtyi Heartsiin, jonka riveissä hän pääsi pelaamaan Englannin Valioliigassa. Niemen joukkueisiin kuuluvat Southampton, Fulham ja Portsmouth. Lisäksi Niemi oli pitkään Suomen A-maajoukkueen luottomaalivahti. Nykyisin Niemi toimii A-maajoukkueen maalivahtivalmentajana, joten hänen oppinsa siirtyvät seuraaville sukupolville.

Laura Österberg Kalmari

Naisjalkapalloilijoistamme tunnetuin ja menestyksekkäin on Laura Österberg Kalmari, joka pitkällä peliurallaan ehti pelata 134 A-maaottelua ja tehdä 41 maalia. Hän oli mukana vuoden 2005 EM-kisajoukkueessa ja tärkeä osa naisjalkapalloilun arvostuksen kohottamisessa maassamme. Laura ehti pelata ulkomailla ja viimeiset vuotensa USA:n ammattilaisliigassa.

29.06.2020Seuran toimisto suljettu ja työntekijät lomalla 29.6.-26.7.
26.06.2020Joukkueisiin haetaan vielä lisää pelaajia
23.06.2020Naisten 1. divisioonan otteluohjelmat julkaistu
20.06.2020Seura hakee valmennuksen kehittäjää
18.06.2020TOP 5 parasta suomalaista jalkapalloilijaa kautta aikojen
15.06.2020Miesten edustuksen kotiottelut julkaistu
10.06.2020Jokerit Team hakee vielä muutamaa vahvistusta
05.06.2020Iiro Parviainen jatkaa Jokereissa
04.06.2020Karsinnat Nurmossa ja Sipoossa
02.06.2020A-junioreiden karsintojen lohkot selvillä

Siirry arkistoon »