Jokerit synnyttää vahvoja mielikuvia - mutta niin on tarkoituskin10.08.2022
Harvan salibandyseuran perustaminen on ylittänyt uutiskynnystä, ei ainakaan isoissa medioissa. Näin kuitenkin tapahtui kymmenisen vuotta sitten, kun salibandyseura Jokerit SB perustettiin. Hätäisimmät pohtivat, että perinteinen jääkiekkoseura Helsingin Jokerit oli ottamassa lajivalikoimaansa salibandyn. Todellisuudessa näin ei aivan ollut, sillä salibandyseuralle oli perustettu oma yhdistys, vaikka kytkös kuuluisaan jääkiekkoseuraan ja heidän kannattajayhdistykseen oli ja on yhä edelleen vahva – kiitos salibandyseuran perustajien, Joni Toivolan ja Mikael Toivosen. Jo 1990-luvun puolessavälissä Turun Palloseura otti siipiensä suojaan myös salibandyn, mutta muuten vastaavanlainen toiminta on ollut harvinaista Suomessa. Jokereiden perustamisen jälkeen on salibandykartalle syntynyt muun muassa Pelicans ja SaiPa samantyylisesti jääkiekkoseuran yhteyteen, joten Jokerit SB on ollut myös suunnan näyttäjä tällä saralla. |
30.01.2023 | Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä |
19.01.2023 | Seuran organisaatiossa muutoksia |
25.09.2022 | Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa |
17.09.2022 | Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi |
15.09.2022 | Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi |
14.09.2022 | Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi |
12.09.2022 | F-liigakausi käyntiin Sipoossa |
08.09.2022 | F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä |
05.09.2022 | Jokerit Team löytyy nyt myös instasta |
15.08.2022 | Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu |
Siirry arkistoon » |