A-poikien rosterista suora väylä miesten edustukseen
08.05.2017 Jokerit SB:n A-poikien kauden 2017-2018 toiminta on käynnistetty. Joukkueessa on tällä hetkellä runko kasassa, johon kuuluu noin 15 pelaajaa, mutta ryhmään etsitään vielä uusia vahvistuksia kevään ja kesän aikana. Joukkueen pelaajistosta suurin osa pelaa nuorten 1-divisioonan lisäksi myös miesten 2-divisioonajoukkueessa. A-pojat harjoittelee kolme kertaa viikossa Campo Centerissä.
- Runko on hyvin paketissa ja lähdemme luottavaisen kauteen. Meillä on vahva joukkue B-pojissa, joka takaa laadukkaan joukkueen jokaiseen turnaukseen, sanoo seuran urheilujohtaja Mikael Toivonen.
- Harjoittelemme kolme kertaa viikossa Campossa. Suurin osa A-poikien joukkueesta kuuluu myös edustuksen rinkiin. Nyt on siis hyvä mahdollisuus pelata juniorisarjan lisäksi myös yksittäisiäotteluita miesten kakkosdivarissa.
- Aikaisemmin infosimme, että A-pojat ovat osa kolmosdivarijoukkueen runkoa, mutta nyt tilanne on muuttunut niin, että A-pojat ovatkin osana edustusta.
- Joukkue tekee tiivistä yhteistyötä edustuksen lisäksi myös kolmosdivarissa pelaavan Team-joukkueen kanssa.
- Kausimaksuja on pystytty sorvaamaan viime kausista matalammiksi muutamille erityisjärjestelyillä. Oxdog näkyy vahvasti A-poikien toiminnassa mukana.
- Pelaajille on siis paljon otteluita tiedossa. Tämä kuvio senkin takia, että esimerkiksi useat etsivät joukkueita joissa voi pelata vaikka on armeijassa kauden aikana, veistää Toivonen.
Hae mukaan ja tule osaksi Jokeri-perhettä
A-junioreiden avoimiin harjoituksiin voi ilmoittautua suoraan seuran sivujen kautta tästä linkistä tai lähettämällä tekstiviestin Mikael Toivoselle (puh. 040 719 0902). Kaikkiin ilmoittautuneisiin tullaan olemaan yhteydessä ennen avoimien harjoituksien alkua.
Mikäli tarvitset lisätietoja joukkueiden toiminnasta ole yhteydessä seuran urheilujohtaja Mikael Toivoseen puhelimella 040 719 0902 tai sähköpostilla mikael.toivonen@jokeritsb.fi.
Teksti: Jokerit SB
|