Jokerit taisteli voiton HIFK:sta - "Tämä oli taisteluvoitto koko joukkueelle"
26.09.2015 Jokerit Salibandyn miesten edustusjoukkue avasi kauden hienolla kotivoitolla eilen perjantaina 25.9. Vastassa oli kivenkova ja selkeästi lohkon kärkipäähän povattu HIFK. Rakas paikallisvastustaja joutui taipumaan tasaisen kamppailun päätteeksi lukemin 8-5 (1-1, 2-2, 5-2). Ottelua oli saapunut katsomaan hurjat 318 silmäparia, jota voidaan pitää hienona yleisömääränä pääkaupunkiseudun kakkosdivaritasolle. Jokereiden yksi ratkaisijoista ja ottelun Subway-pelaajaksi valittu Toni Eriksson tehtaili puhtaan hattutempun.
Ottelun pöytäkirjaan pääset tästä linkistä.
Ottelu ensimmäinen erä oli HIFK:n hallintaa. Vierailijat olivat selkeästi rennommalla fiiliksellä, kun taas kotijoukkue hermoili helppoja virheitä. Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen ylivoimalla ja erätauolle siirryttiin tasalukemissa 1-1. Ottelun toinen erä kulki samalla kaavalla kuin avauserä. HIFK hallitsi palloa ja Jokerit taisteli tiivillä puolustamisella. Kahden erän jälkeen lukemat taululla 3-3.
Kolmannessa erässä Jokereiden taistelu ja tiivis puolustuspään pelaaminen alkoi tuottamaan tulosta. Erä kotijoukkueelle 5-2 ja koko ottelu lopulta 8-5 Jokereille. Varsin tasaisen ottelun kulminaatiopisteeksi nousi sinipaitojen kurinalainen puolustaminen ja vahva joukkueena toimiminen. Jokereiden maalivahti Vesa Tallqvist oli selkeästi joukkueen parhaimmistoa, joka osaltaan auttoi joukkuetta kahteen sarjapisteeseen.
Jokerit onnistui puolustuspään pelaamisessa ja peittopelaamisessa HIFK:ta vastaan. Kuva: Iiro Karesniemi
Jokerit on valmistautunut sarjaan huolellisesti, joka näkyi sarja-avauksessa. Joukkueen kapteeni Atte Lehtinen oli erittäin tyytyväinen omiensa työmoraaliin ja joukkuehenkeen:
- Olimme tänään ansaitusti juuri tuon verran edellä. HIFK on vahva nippu, mutta ehkä tässä näkyi meidän huolellinen valmistautuminen ja laadukas harjoittelu. Jokainen jätkä täytti tänään paikkansa ja Vesa oli kyllä hyvä maalinsuulla.
- Täytyy nostaa hattua valmennustiimillemme, joka on tehnyt hurjan työn alkukauden aikana. Päävalmentaja Sami Martikainen on saanut joukkueen hyvään moodiin, Atte Lehtinen sanoi ottelun jälkeen.
- Viime kaudella HIFK ei jäänyt kertaakaan viiteen maaliin, mutta tänään jäi. Me puolustimme tänään voiton, joten mielestäni ansaitut pisteet jäivät Campoon. Tämä oli taisteluvoitto koko joukkueelle.
- Meidät on totuttu tuntemaan kurittomana ja huonosti puolustavana joukkueena. Nyt on kurssi käännetty ja lähdemme aivan eri kuviolla pelaamaan tätä pitkää kautta. Tänään kukaan jätkistä ei keskittynyt tuomaritoimintaan tai huuteluun, vaan fokus oli pääasiassa itse pelissä.
- Sunnuntaina jatketaan HYUS:ia vastaan. Kiitos tämän illan faneille, ja etenkin Jokerit FC:n huutosakille, jotka olivat saapuneet kannustamaan omiaan, Lehtinen päättää.
Teksti: Jokerit Salibandy Kuva: Iiro Karesniemi
LUE MYÖS: Kausi käyntiin kuumalla paikalliskamppailulla - edustus haastamaan HIFK:ta
|