Miesten edustukselle karmea murskatappio
10.01.2016 Jokerit SB:n edustus jäi perjantaina 8.1. pelatussa kakkosdivarin ottelussa täysin HYUS:n jyrän alle. Ottelu päättyi lukemiin 2-14 (0-1, 1-5, 1-8) vierailijoille. Joukkueiden väliset kohtaamiset päättyivät tällä kaudelle selkeästi HYUS:lle eikä paremmuudesta jäänyt jossiteltavaa. Ottelun avauserä kulki kotijoukkueen tahtiin, mutta toisessa ja kolmannessa erässä vastustajat veivät peliä selkeästi. Jokereiden kausi on sujunut hyvin, mutta vääjäämättä näyttää siltä, että kahden tai kolmen joukkueen kärki on karannut liian pitkälle etumatkalle Divari-karsintoja ajatellen.
Ottelun pöytäkirjaan pääset tästä linkistä.
Jokerit lähti otteluun jälleen vaikeista lähtökohdista, kun peräti kahdeksan vakiokokoonpanon pelaajaa uupui rosteristä. Seuran junioreista muodostettu kolmosketju pelasi mainiosti, vaikka omiin ropisikin muutama maali tärkeillä hetkillä ottelua. Vajaavaisen kokoonpanon taakse ei voi tappiota syytää, vaan HYUS oli selkeästi parempi ja ansaitsi voiton.
Illan tuomariparin esitys oli yksi kauden heikoimmista ja ylimielisimmistä, mutta se ei ratkaissut millään muotoa sarjapisteiden kohtaloa. Tällä kaudella tuomaritoiminta on mennyt huomattavasi eteenpäin usealla sektorilla ja siitä Jokerit SB on erittäin tyytyväinen.
| Joukkue | O | V | T | H | TM | | PM | ME | P |
1. |
HIFK |
14 |
12 |
0 |
2 |
161 |
- |
111 |
50 |
24 |
2. |
Rangers |
14 |
11 |
1 |
2 |
124 |
- |
86 |
38 |
23 |
3. |
AC HaKi |
14 |
10 |
1 |
3 |
146 |
- |
91 |
55 |
21 |
4. |
VKTP |
14 |
9 |
0 |
5 |
104 |
- |
103 |
1 |
18 |
5. |
Jokerit |
14 |
8 |
1 |
5 |
108 |
- |
119 |
-11 |
17 |
6. |
M-Team II |
14 |
7 |
1 |
6 |
110 |
- |
115 |
-5 |
15 |
7. |
PSS |
13 |
6 |
2 |
5 |
92 |
- |
84 |
8 |
14 |
8. |
HYUS |
14 |
7 |
0 |
7 |
109 |
- |
87 |
22 |
14 |
9. |
Tiikerit Akatemia |
14 |
6 |
0 |
8 |
104 |
- |
115 |
-11 |
12 |
10. |
LoSB |
14 |
6 |
0 |
8 |
100 |
- |
104 |
-4 |
12 |
11. |
Pirates |
14 |
2 |
0 |
12 |
104 |
- |
131 |
-27 |
4 |
12. |
Matinkylä |
14 |
2 |
0 |
12 |
95 |
- |
142 |
-47 |
4 |
13. |
Ä-J |
13 |
1 |
0 |
12 |
75 |
- |
144 |
-69 |
2 |
Seuraavaksi Jokerit SB:n miesten edustus on tulessa perjantaina 15.1. kun joukkue kohtaa sarjassa kolmantena porskuttavan AC HaKin kello 18:30 alkaen. Tervetuloa kannustamaan Jokerit voittoon!
Teksti: Jokerit SB
LUE MYÖS: #FridayNightLive - edustuksen taistelu jatkuu perjantaina
|